Harkitsetko Miltra`s pennun hankintaa

 

 

 

Labradorinnoutaja on perusluonteeltaan toiminnanhaluinen, ystävällinen, hyväntuulinen ja eloisa koira. Se on metsästyskoira, mikä on hyvä huomioida mietittäessä Labradorinnoutajaa perheenjäseneksenne. Jokaisella noutajalla on oltava mahdollisuus ja oikeus toteuttaa rodunomaisia taipumuksiaan: noutamista, uimista, metsässä vapaana liikkumista – Miltra`s pennut myydään vain koteihin, joissa niillä on mahdollisuus näiden taipumusten  harjoittamiseen. Labradori, erityisesti uros,  vaatii myös määrätietoista koulutusta, joten perhellä on oltava koiralle aikaa ja halua ja kykyjä koulia siitä yhteiskunta - ja perhekelpoinen yksilö.

 

Labradorinnoutajakerho ry:n ja Suomen Noutajakoirayhdistys ry:n verkkosivuilla kerrotaan tarkemmin rodusta. Kyseisiltä sivuilta löytyy lisäksi tietoa mm. rotua koskevista perinnöllisistä sairauksista. Suomen Kennelliiton ylläpitämiltä KoiraNet -tietokantasivuilla on myös kustakin rekisteröidystä koirasta tilastoitua terveys- sekä näyttely- ja koetulostietoa.

 

 Pentueen synnyttyä kotimme on rauhoitettu ensimmäiset neljä viikkoa. Tämän jälkeen olette tervetulleita tutustumaan emään ja sekä pentuihin.

 

  Jos tutustumiskäynnin jälkeen olemme molemmat osapuolet  sitä mieltä, että kotiinne sopisi Miltra`s-pentu voit tehdä pentuvarauksen .Tällä käynnillä et välttämättä vielä voi valita juuri tiettyä pentua, koska kasvattajana pidätän itselläni oikeuden valita kotiin jäävä tai sijoitukseen menevä pentu noin 6-7 viikon ikäisenä. Pentuvaraus vahvistuu varausmaksulla (300 euroa) joka vähennetään pennun lopullisesta myyntihinnasta. Luovutushetkellä normaaliksi todetun pennun myyntihinta on 1300 euroa. On kuitenkin hyvä huomioida, että tämä summa on vain murto-osa siitä, mitä koiran kustannukset ensimmäisenä elinvuonna ja jatkossa ovat. Miltra`s- pentuja ei myydä osamaksulla.

Kun varausmaksu on maksettu on varaus molemmin puolin sitova. Varausmaksun palautan vain siinä tapauksessa, että pentu sairastuu niin vakavasti, ettei sitä voi myydä tai siinä todetaan eläinlääkärin tarkastuksessa rakenteellista tai muuta elämää hankaloittavaa vikaa.

 

Pennut luovutetaan aikaisintaan seitsemän viikon ikäisenä eläinlääkärin tarkistamina, madotettuina, sirutettuina ja ruokinta- ja hoito-ohjeiden kera. Pennut myydään ns.”kotikoiriksi” koska matkalla pennusta aikuiseksi koiraksi on monta muuttujaa joihin kasvattaja ei voi vaikuttaa. Myöskään vanhempien näyttely- tai käyttömeriitit eivät automaattisesti periydy vaan ovat myös työnteon ja hyvän onnenkin tulosta.

 

Pennut ovat alustavasti opetettu pillille ja saaneet ensikosketuksen riistaan. Mukaan saatte myös pentupaketin, joka sisältää mm. pennunruokaa ensipäiviksi.  Kasvattajana sitoudun liittämään pennun omistajan Labradorinnoutajakerho ry:n pentuejäseneksi.   Pennunostajana puolestaan sitoudut viemään koirasi vuoden ikäisenä rodunomaisiin terveystutkimuksiin eli lonkka- ja kyynärkuvauksiin sekä silmätutkimukseen.

  

Labradorinnoutaja on aikuisena kookas ja vahva koira. Toivon, että pääsette pennun kanssa osallistumaan järjestettyyn tottelevaisuuskoulutukseen kunhan tarvittavat rokotukset on annettu.

 

 Erilaisista rotuun liittyvistä koulutustilaisuuksista saa tietoa mm. SNJ:n alueellisten jäsenyhdistysten kautta. Myös paikalliset koirakerhot järjestävät peruskoulutuskursseja.

 

Jatkossa autan mielelläni kaikissa pentuun liittyvissä kysymyksissä.

 

Vastaan mielelläni pentutiedusteluihin sekä puhelimitse että sähköpostilla. Löydät tiedot pentuesuunnitelmista ja mahdollisista vapaista pennuista myös kotisivujen pentueet ja uutiset osioista.